sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Day 21: Hiljenee kaikki äänet kaupungin

Kun mä meen taas yksin kävellen
Vaimenee yössä kaiku askelten

Hymh, jouduin takas osastolle. Tulin muka aamulla käymään vain pikaisesti täällä, kun halusivat tiputtaa antibiootteja. Oli sitten kuume noussut ja päättivät että pitää jäädä tänne. Nyt sitten jänskätetään että kauanko joudun oleen täällä, olisi suunnitelmia viikonlopuksi.

Ja tosi kiva, paraskaveri tuli mun tykö tänne ja sitten jouduin osastolle... Vissiin ei päästäkkään shoppaileen.

Enkä oikein keksi että mitä tähän kirjoittaisin edes. Väsyttää niin ettei silmät meinaa pysyä auki. Ehkä pistän vain suosiolla nukkumaan. Hyvää yötä kaikille ja pitäkää mulle peukkuja.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Day 20: Elämä kulkee mut se kulkee liian nopeasti

minusta ei jää jälkiä
Aurinko paistaa mut se paistaa läpi vartalosta
sinusta ei jää varjoa

Nukuin viime yön jotenkin hirviän huonosti, heräilin koko ajan ja tänään tuntui että väsyttää hirveesti vaikka nukuin kuitenkin 14 tuntia yhteensä... Siinä seitsemän aikoihin illalla sitten väsytti jo niin paljo että meinasin nukahtaa tietokoneen ääreen ja päätin että meen ottaan pikku päikkärit... No ne ylläripylläri sitten vähän venähti ja äiti herätti kymmenen aikaan iltalääkkeiden ottoon. Olisin varmasti nukkunut pitempäänkin jos ei oltais häiritty. Saa nähdä miten ens yön sitten nukun kun nyt on jotenkin kumman pirtsakka olo... Mistä lie johtuu.

Ainiijoo oon unohtanu iha mainita että pääsin osastolta pois jo :) Ei menny viittä viikkoo, ei ees neljää! Tänään kävin ja huomenna käyn vaan osastolla sen verran et ne tiputtaa vielä antibioottia ja sitten maanantaina pittää vielä käyä lääkärin juttusilla mutta sitte oisin vissiin niinkö ihan vapaavapaa lähteen kotia. Jee!

We use to cry just a little,
laugh until we fall on the floor
And I would not change a day
'cause things have a reason to go the way they do

Paraskaveri tulee huomena tänne minu tykö ♥ Ikävä sitä, eioo nähty piiitkään aikaan! Käyään shoppailemasa jajaja pöljäillään kaikkee ja sitte nauretaa kippurasa ja syyä palijo suklaata ja kaikkia kivvaa :---) Sittekö se lähtee nii oon taas pari päivää äitin kans kahestaan ja sitte torstaina iskä tullee tänne meijän tykö. Jee :) Tosin tälläkertaa se ei vissii ota koiraa mukaa. Sittekö ne lähtee äitin kans ajeleen sinne pohjoseen sunnuntaina, nii kulta tullee tänne ja meen senkaa hotelliin pariksi yöksi ♥ Onneksi se on entine hesalaine nii tietää vähä paikkoja täälä, käyään sitte kierteleen kaupunkia ja eeehkä pikkusen shoppailemasaki. Tärkeintä on että saan viettää kullankaa aikaa välillä iha kaksistaa ♥

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Day 17: Meen minne mun mentävä on

Eteen avautuu tuntematon
Pääsin jo yli sen,
painavan eilisen

Tänään on 9. päivä kantasolujen palautuksesta mikä tarkoittaa sitä, että veriarvot lähtee nousemaan. Niissä menee vielä aikaa että ne palautuu ns normaaliksi tai edes niin hyviksi että täältä pääsen, mutta ne on kuitenkin lähtenyt nousuun jo! Ja tulehdusarvo on lähtenyt alaspäin. Jes! Heti kun pikkuisenkaan arvot nousee niin eron huomaa, eilen oli vielä suu niin kipeä ettei puhua voinut, tänään pystyi jo syömään makkarapottujakin vähäsen :)

Maailma voi joskus painaa
Onnee ei voi ottaa lainaan
Murheet pois jo tieltä raivaa
Voin taas nähdä kirkkaan taivaan

Puhuivat eilen, että ensi viikolla olisi mahdollista päästä pois. Mutta omassa pienessä päässäni oon vähän ikäänkuin päättänyt jo, että maanantaina lähden ;) Saa sitten nähdä miten käy. Mutta viiden viikon reissua tästä ei kuitenkaan tule, eikä täyttä neljääkään viikkoa. Ai vitsit miten happy oon!

Tell me how I'm supposed to breathe with no hair?

Niijoo tosiaa tästähä pitiki mainita! Kysyin sillon ihan hoidon alusa lääkäriltä, että lähteekö nuilla sytostaateilla hiukset ja sanoivat että ei. No helevetti, miks mun hiukset sitte vähäniinkö vihjailee poislähtöä ja kulmakarvat on päättäny lähtiä koko porukka niisanotusti samalla ovenavauksella? Hiuksetkaa ei nyt loppujenlopuksi niiiiiiin palijo haittais ko on tuo peruukki mutta kulmakarvat... yhyy :< Piirtohommiksi taitaa mennä taas... Toisaalta, ne oli kivat piirrettyinä... Mun omat kulmakarvat on nii puskat että pitäis olla kokoajan siistimässä eikä siltikään näytä hyvältä :D

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Day 14: Knock, knock, knock on the door

Is it someone you know?
Has he been here before?

Huhhuh, siitähän on jo useampi päivä vierähtäny ko viimeksi kirjotin. Anteeksi. Ei oo vaan ollut oikein mitään kirjoittamisen aihetta.

Rakas tuli Oulusta tänne Helsinkiin asti la-su vain mun takia ♥ Ei kerennyt paljon Helsinkiä katsella, kun istui koko päivän täällä mun tykönä osastolla :) Ja iskäki oli viikonlopun täällä. Ja minu rakas koiruliki oli viikonlopun täälä mutten nähäny sitä :( Mitempä mää sen oisin nähny, kun ei sitä reppanaa ois saanu tänne mitenkään tuotua enkä mää saa mihinkään lähtä :( Ikävä pientä ♥

Nojoo, rakas lähti tänää ja iskä plus koira lähtee huomenaamulla. Sitten ollaankin äidin kanssa taas kahestaan. Paraskaveri tullee sitten ensiviikolla, itseasiassa su-ma ja luultavasti mummutkin ja sitten siitä seuraavana viikonloppuna tulee taas iskä+koira+rakas :)

Olisin todellakin hukasa ilman tämmösiä tukijoukkoja ♥ !

Vanha kuva, otettu joskus vuosi sitten kesällä kun kaikki oli hyvin eikä syövästä tietoakaan. Minu sylivauvva ♥

Niinjoo tosiaan, oon nyt sitten virallisesti eristyksessä. En muista maininneeni siitä aikaisemmin, mutta perjantaina se alkoi. Suomeksi, istun siis tämmöisessä arviolta 16 neliöä + vessa -kokoisessa kopissa arviolta pariviikkoa. Mutta koska aina pitää löytää jotain positiivistakin, niin sanotaan nyt vaikka että onneksi tämä on 7. kerroksessa ja täällon telkkari :D

Suu tulee aina sytostaattien takia kipeäksi, ihan tuttu juttu. Nyt on jo yksi rakko poskessa, yksi kielessä ja luultavasti yksi kurkussa. Yhyy aijaijai. Nälkä olisi, mutta mitempä tässä oikein mitään syöt enää :( Onneksi nuo kaikki on vähänniinkuin oikealla puolella, eli vasemmassa poskessa voi vielä vähän mussuttaa :D Taidankin huomenna pyytää jos äiti toisi tullessaan mulle ranskanpottuja ketsupin kera. Alkaa olla viimeinen mahis kun niitä voi syödä. Muttasiis onneksi en tykkää roskaruuasta... Erm. En myönnä.

Why can't we stop this fight, this misery
and wait for tomorrow?
Can't you see that I have to be
just the one who still has left some dignity

Nojoo, tästähän tuleekin pitkä postaus. Ihan kiva itseasiassa, eikö? Ajattelin vielä tehdä tämmöisen kyselyhomman tähän loppuun, että jossei kiinnosta nii lukemisen saa lopettaa tähänki :---) Öitä.

Miten elämäsi voi?
[1 jälkimmäinen löytyy ♥] Sinulla on tyttöystävä/poikaystävä
[2 ] Olet rakastunut tai ihastunut
[3] Sinulla on oma huone
[4] Omistan kännykän
[5 mutta hukassa, hups] Omistan iPodin/mp3
[6] Vanhempasi ovat edelleen naimisissa
[miks pitäis olla? 2 riittää ♥] Sinulla on enemmän kuin 3 parasta ystävää
[7] Pukeudut niin kuin haluat
[iiihan liian harvon :(] Hengaat kavereidesi kanssa enemmän kuin kerran viikossa
[8] Sinulla on omassa huoneessasi tietokone/läppäri
[9] Sinua ei ole koskaan hakattu/lyöty
[ ] Et koskaan itke useammin kuin 2 kertaa kuukaudessa
[10] Saat kuunnella musiikkia mistä pidät
[11] Huoneesi on tarpeeksi iso sinulle
[12] Sinulla on kuvia Facebookissa
[13] Sinulla on enemmän kuin 150 kaveria Facebookissa
[emmä mitää keräile? :o] Keräilet kaikkea normaalia
[14 !] Odotat innolla että menet kouluun/töihin
[15 tosi harvoin, mutta joskus kyllä] Et toivo että olisit joku muu
[en enää :(] Harrastat jotain/urheilet
[16 opiskelen lissää 8)] Teet jotain koulun jälkeen
[ennoo itseasias iha varma tällähetkellä :o] Omistat auton
[17 ] Et yleensä riitele äitisi kanssa
[18 sillonko hiiskut pääsä :)] Olet tyytyväinen ulkonäköösi
[19 omasta mielestä pärjään iha hyvi :)] Sinulla ei ole huonoja koenumeroita koulussa
[20 ] Sinulla on ystäviä
[21 yleensä] Tiedät mitä maailmassa tapahtuu
[22 ] Välität monesta ihmisestä
[23] Osaat puhua enemmän kuin yhtä kieltä/opiskelet
[24 ] Omistat lemmikin
[25] Muistat ulkoa ainakin viiden biisin sanat
[syöpä lasketaan?] Sinulla ei ole vihollisia
[26 yritän parhaani olla] Olet ehdottomasti hyvä ihminen
= 26

Alle 5: Elämäsi on todella huono ja epäoikeudenmukainen !
Alle 17: Elämäsi ei ole edes kohtalainen.
Yli 18: Elämäsi voisi olla parempikin.
Yli 20: Arvosanat voisivat olla 8
Yli 25: Elämäsi on melkein loistava!
Yli 30: Enää pikku pinnistys niin elämäsi on täydellistä

Ja kaikkea piti taas vähän kommentoida :D Tämän takia en tee tämmösiä, kaikkeen pitää aina alkaa selittämään hirviänä kaikkea... turhaa! Nojoo, jos luitte tänne asti, niin öitä vasta nyt sitten :)

torstai 19. toukokuuta 2011

Day 11: Me puhutaan...

...et tunne ei saa hukkuu taitoon
eikä teosta väärää tee se et se on laiton
eikä meistä tuu sellaisia kuin nuo tuolla
jotka rientää töihin, pelkää kuolla

Nii tosiaa, pääsin käymää eilen käymään osastolta pois :) Ja oli hauskaa kiitos kysymästä! Käytiin ajeleen ympäri Helsinkiä, otettiin kuvia ja nautittii vaa päivästä.

Ja nyt on taas tää tämmöne postaus, etten tierä yhtään mitä kirjoittaisin tähän. Tavallaan mulla ois hirveenä asiaa, mutta tavallaan ei yhtikäs mitään sanottavaa. Aika omituista.

Kato mua, kun mä villinä värisen,
enkä surua pelkää, kun tunne en

Tää on 11. päivä ko istun täälä, siis mikäli oon laskuissa mukana pysynyt. Suu alkaa olla kipee ja _todella_ iljettävän näköinen *illistys* Mutta laskin, että jos kaikki nyt menee niinkuin on suunniteltu ja pääsen noin viidessä viikossa vekka, niin kerkeäisin 12.6 Radio Aallon ilmaiskeikalle Helsingin Suvilahteen ;) Sinne siis tähdätään nyt. Ja sen jälkeen vasta kotiin.



tiistai 17. toukokuuta 2011

Day 9: Hold the line

Love isn't always on time

Mutta on se sielä jokatapauksesa. Joku sano, että jos Jumala välittää susta puoletkaan niin paljon ku äitisi, sulle ei koskaan tapahtuis mitään pahaa. Ja mää uskon, suorastaan tiedän, että mun äiti välittää, niin kait sitten Jumalakin. Voiko niin ajatella?

Ihminen joka ei pelkää kuolemaa,
ei kovinkaan paljon arvosta myöskään elämää.

Joku jossain ohjelmassa taisi sanoa kauan sitten noin. Tainno kauan ja kauan, olin HUSsissa osastolla silloin, eli alle puol vuotta sitten. Enivei. Pitääkö kuolemaa pelätä? Saako sitä pelätä? Ja entä jos ei pelkääkkään? Ja ne jotka kuolee, onko ne sitten muita huonompia?


Veriarvot on vielä niin hyvät etten edes muista milloin viimeksi olleet tuolla tasolla. Yritän nyt sitten jotenkin "juonitella" niin että pääsisin käymään edes vähän pois sairaalalta :) Huomenna siis lääkärin kanssa tiukka keskustelu aiheesta. Mur!

Btw, katoin nuita mun alkupään blogimerkintöjä... ja tajusin että mää rakastan Helsinkiä! Varsinkin Helsingin kesästä ja kaikista näistä ihmisistä =) Eli sairaalasta pois mutta Helsingistä ei! Ei mulla muuta moikka.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Day 8: Time is ticking

Hearts are skipping
Ready to blow
Feel like my logic's missing
Head is spinning
Out of control

Tämä päivä... ihan hyvä päivä. Päivi tuli piristään meidän äippää tänne Helsinkiin ja käviväthän nuo muakin naurattamassa täällä =) Missälie jääkiekkovoittobileisä nyt ovat, ei nuista lätkämimmeistä koskaan tierä ;)

Ai niin joo ja iskä tosiaan soitti ♥ Oli hirviä ikävä sitä jo, kuullu siitä oikeastaa mitään about viikkoon. Nyt alkaa taas itkettää kun ajattelee että se viikonloppuna tänne mun pikkusen karvapallerokoiran kanssa ♥


Huomenna, toivottavasti yhtä hyvä päivä. Öitä kaikille rakkaille ja vähemmänkin rakkaille ja niille jotka taistelevat eivätkä luovuta

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Day 7: And who can hear those tiny broken hearts?

And what are we to be?
Where is home on the milkyway of stars?
I dry my eyes again

Eilen illalla itkin, yöllä heräsin itkemään, aamulla itkin, päivällä itkin... Eli melkolailla kyynelvoittoinen päivä. Sitten käänty vähän parempaan, pääs käymään vähä jaloitteleen tuolla Meilahden Kolmiosairaalan puolella. Piirakanpalanen ja sipsipussi sieltä tarttui mukaan. Nam. Nyt ollaan sitten taas vankina muutama viikko...

Saa tekstata, puhua en välttämättä jaksa mutta pistäkää viestiä kullat rakkaat

Äiti oli tässä taas aikalailla koko päivän ja itkuhan siinä meinas tulla kun se sitten joutui lähtemään. Ei tänne yksin haluaisi jäädä, kuka muka haluais?

Rakastan sua kultasein, teen kaiken mitä koskaan tahdotkin
Elämältä tahtoisin tuon sydämesi puhtaan kultaisen

Yksin olosta tulikin mieleen, että tänään on 15. toukokuuta. Ja sehän tarkoittaa että oon tuon rakkaan Rasmukseni kanssa ollut puoli vuotta yhdessä. Hyviä ja tietenkin myös huonoja hetkiä koettu... oho sori itken taas... mutta ikinä en tästä ajasta luopuis ♥

Kiitos kulta kun oot olemassa ja ymmärrät mua ♥

lauantai 14. toukokuuta 2011

Day 6: Yritän rukoilla mut ei kukaan mulle vastaa

Sen ylitse ei pääse, ei sitä voi kiertää
Ei mulloo enää mitää mutta silti pysyn viel tääl
Katsotaan jos onni vielä joskus muuttuu hyväksi
Ja kyynelten virta muuttuisi mun lyijykynäksi

En ees muista millon oisin itkeny näin paljon. Tätäkin kirjoittaesa yritän pidätellä itkua, mut ei se oo nii helppoo. Alle viikko oltu täälä p*skalääväsä, vielä kolme tai neljä viikkoo jäljellä. Mää en vaan jaksa. En jaksa en jaksa en jaksa.

Enkä ees tiedä mitä kirjoittaisin tähän. Tuo saa nyt riittää, öitä. Tai jotain.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Day 5: Big girls don't cry

Ive got to get a move on with my life
Its time to be a big girl now
And big girls don't cry

Paha päivä tänää. Tekis mieli vaan itkeä ja maata peiton alla. Ja niinkait oon tehnytki. Plaah. En tiedä yhtään mitä tähän kirjoittaisi. Sitäpaitsi pakotin itseni ottamaan lääkkeet ja nyt vähän ällöttävä olo. Edes viikkoa ole vielä mennyt ja nyt jo tympäsee näin reippaasti. Ja kultaa ikävä. Vielä viikko. Mää kestän tän kyllä, ehkä huonosti, mutta kestän kyllä.

ps. päivitin ulkoasun :---)

torstai 12. toukokuuta 2011

Day 4: Think about home when you're far away

Think about me when I wake up and you're gone
At the break of dawn
Think about us when we said forever
Think about me and remember I'm alone

Edelleen harvinaisen hyvä olo - ei ole oksettanut tmv ja mikäli nyt oikein ymmärsin, niin huomenna olisi vapaapäivä. Sitten kantasolut takas ja sitten alkaa se kipeä vaihe. Pitäisi alkaa tuommoisilla sooseilla purskutteleen suuta, jos ne vaikka vähän auttaisi. Auttoi tai ei, aina kannattaa kokeilla...

Uni painaa luomet kii en enää vastustella voi
kun valo kaunis mieleeni taas hiljaa tulla voi

Oon nukkunu tänää ihan hirveesti. Liekkö johtuu lääkkeistä vai mistä, mutta enivei. Enkä oikeastaan keksi mitään kirjoitettavaakaan just nyt. Oon alkanut tehdä aamuin ja illoin vatsalihasliikkeitä, punnerruksia ja kyykkyjä. Pakko vähän niinsanotusti urheilla. Olisi kohta reipas ja kävisi päivähuoneessa katsomassa mitä elokuvia löytyy.

ps. aika on mennyt yllättävän nopeeta....

tiistai 10. toukokuuta 2011

Day 2: Nuku vaan, maailma ei katoa

Se muuttuu
Uskallatko katsoa?

Heippa vaan ja kiitos kysymästä, ensimmäinen yö täsä koirankopisa meni todella hyvin. En ees muista millon oisin nukkunu näin hyvin viimesksi! Heräsin vasta kuuden aikaan illalla ja oon ihan unenpöpperösä vieläkin, kirjoittaminen on vaikeaa ja kokoajan saa korjastas sanoja mutta ajattelin kuitenkin pysyä hereillä iltaan asti. Tulisi taas hyvät yöunet :---)

Tää on kuin viidakko
En oo varma jaksanko
Mut tiedän et mun on pakko

Vielä moooooonta päivää jäljellä. Just nyt fiilis ihan ok, mutta välillä tulee semmosia hetkiä että mikään ei onnistu ja haluan vaan kotiin. Mutta oon päättäny pärjätä. Tänä aamunaki taisiis päivällä tulivat laittamaan sytostaatteja ja sanoivat että olivat ekat pistäneet ko yhdeksän aikaan aamulla. Enkä ollu tienny mitää! 8) Ja minä ku pelkäsin, että niistä tulee huono olo. Höpö höpö sanon minä... mikäli ei nyt yöllä tule mitään yllätyksiä.

Syöpätapauksissa itse sairaus hoidetaan, ei ihmistä. Suomessa syövän hoitotulokset ovat maailman huippua, mutta ihmisen hoitaminen on laiminlyöty. Ainahan sitä voi päästä jonkun ulkopuolisen kanssa juttelemaan asioista, mutta aina sekään se ei riitä, vaan sairastuu masennukseen - vielä kaiken p*skan tämän lisäksi.

Perheissä myös lapset kärsivät. Ja kuka hoitaa talon asiat, jos nainen on sairastunut ja mies ei viitsi sormeaan liikauttaa? Jos pienten lasten äiti tai isä on henkisesti kunnossa, hän ei jätä lapsiaan hoitamatta, vaikka olisi kuinka uupunut tai pahoinvoiva. Kunnioitan tätä todella.

"Do you know the best thing about pain?
It lets you know you're not dead yet."
- Master Chief John Urgayle -

Helpommalla syövästä selviää, kun jatkaa elämäänsä mahdollisimman normaalisti eikä murehdi sen uusiutumista tai muita pahoja asioita. Asiat menevät niinkuin menevät, mutta aina pitää yrittää ajatella positiivisesti.

Elämä on täynnä yllätyksiä
, toiset isoja, toiset ihan vaan pikkiriikkisiä. Mulle sattui se iso, mutta kun positiivisesti ajattelee, niin tämän kuukauden jälkeen oon terve. Tai ainakin hyvin lähelle terve. Ja mää oon päättänyt parantua.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Day 1: Voi olispa aikaa

Jo kulunut tarpeeksi
Kuukaudet menneet

Ja sydän ois ehjä


Joo-o, tästä se lähtee sit. Kävivät pistämässä neulat kiinni ja alkoivat tiputtaan nesteitä ynnämuuta. Nesteitä kyllä tarviiki, en oo ihan varma millon viimeksi oisin itkey näin paljo. Tuli vähä sellanen fiilis et hei, mää haluan kotiin. Ja eka päivä vasta menossa, oon ollut osastollaki vasta about 4 tuntia!

Oon ollu osastolla ehkä neljä ja puol tuntia ja nyt jo tuntuu että kaikki menee päin helevetinvittua. Enkä halua ees laskea montako päivää jäljellä. Ääh. Tulkaa pliis joku käymään täällä, ihan vaan pitämään seuraa. Ei tarvi ees puhua mitään, kunhan istutte tuossa tuolilla ja ootte vaan. Kitooooos. Sekoan varmasti ens viikonloppuna ensimmäisen kerran, sitte viikon päästä toisen kerran ja sitten loppu menee luultavasti tajuamatta mistään mitään.

I'll never be perfect
I'll never be cool

I'll always be nothin' unless I'm with you

Coz you make me perfect

Tuli ikävä minu kultaa :'( Missäpäin maailmaa mahtaa olla, mitä mahtaa tehdä? Ikävöikö se mua? Tuleehan se varmasti käymään mun tykönä? Halaa lujasti eikä päästä irti. Ja antaa mun pörröttää sen hiuksia ♥ Iha pikkusen vaa :---) Kun aarteen löytää nii löytäjä saa sen kans pitää!

Hyi ei julkisesti tämmösiä.......................... ähä, meni jo!

Helsinki
Herätät aamuun niin kuin ennenkin
Nyt nään sun piirteet paljon tarkemmin
Jos aiemmin tuhritun betonin painoa pelkäsin
Piti piiloutua, ei katseet saaneet osua mun kasvoihin
Nyt kaikuu katukivet rakkautta tämän kaupungin

Pääsin vihdoin, oi vihdoin käymään Hesperian puistosa! Monesti oon halunnu sielä käyä ja nytte oli nii nätti ilima että käytii sielä :---) Hanhia tai mitälie sorsia jokapaikasa, isoja puita ja merenranta :') Mii laik! Ja kyllä, otin kuviaki.





Helsinki. Hitaasti mutta varmasti alan rakastua tähän kaupunkiin. ♥ Onko pakko mennä kotiin?

lauantai 7. toukokuuta 2011

I feel so free, I'm alive, I'm breaking out

Won't give in, cause I'm proud of all my scars
And I can see, I've been wasting to much time

1. Elämä antaa, elämä ottaa.
Voiko tässä enään muuta sanoa? Oon elämäni aikana päässyt niin vähällä, sairastanut niin vähän ja toisaalta saanut paljon. Ja oon vielä ainoa lapsi, eli saan aika paljon mitä haluankin. Hups.

2. Varo mitä toivot, se voi toteutua. Tai jos toivot, niin toivo edes hyviä asioita. Opin tämän kantapään kautta ja uskon, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eli jos ihan välttämättä haluat jotain toivoa, toivo maailmaan rauhaa tai jotain vastaavaa, jooko?

3. Pahoja asioita tapahtuu aina ihmisille jotka odottavat sitä vähiten. Mitä tähän voi sanoa? Mitämää tein muka väärin? Sitähän minäki... Reilukerho kokoontuu taas.

"You can spend minutes, hours, days, weeks, or even months
over-analyzing a situation;
trying to put the pieces together, justifying what could've, would've happened...
or
you can just leave the pieces on the floor and move the fuck on."

- Tupac Shakur -

Mullon tunne, että huomenna on hyvä päivä. Viimeinen päivä ennen viiden viikon vankeutta. Mutta jos kaikki menee kuten suunniteltu, parin kuukauden päästä olen vapaa. Vapaa koko loppuelämän. Ei pidä ajatella liian negatiivisesti, siis leuka ylös ja rohkeasti matkaan. Ja toivotaan, että tämä matka loppuu pian, jotta uusi voi alkaa.

I woke up this morning...

...to a perfectly grey day
Like charcoal snow it hung in the air way
Puffy white clouds used lightning to tell me;
It's just about time to have another grey day.

Joo-o, nukuin 15h yöunet ja heräsin joskus neljän aikaan päivällä. Ja heti ku heräsin, niin tuli se kuuluisa tänään-kaikki-menee-perseelleen -tunne.


Nälkäkin olis, muttei oikeastaan tee mieli pizzaa. Vaan pakkokait se on kiltisti vain mutustaa menemään, kun ei muutakaan tarjolla ole.

When it's a sunny day outside
I don't think we'll ever apart
And then comes the stormy rain, oh my
It washes away all the love from my heart

Btw, kävin eilen päivän reissu Helsingissä. Lentokoneella. Wrummmmmm! Ja selvisin vieläpä hengissä ;) Innostuin myös ottamaan vähän valokuvia, kun oli niin hyvä ilma. Verrattuna tänne pohjoiseen, siellä oli ihan kesä jo!




Järvesä oli saari, saaresa oli järvi. Sydämenmuotonen järvi <3


Vähänkö stadilainen ;)

Nojoo, huomenna äitienpäivä. Eli se tarkoittaa hirveää lahjastressiä, mummulavierailuja ja illalla juna-asemalla säntäilyä. Mutta nyt -> kahvia.


torstai 5. toukokuuta 2011

I am beautiful

No matter what they say
You are beautiful
In every single way
We are beautiful
Words can't bring us down

Tuli sellainen fiilis, että pitää saada uudet kynnet näiden sytostaattien takia tosi rumaksi menneiden tynkäkynsien tilalle. Ihan must have. Ja nätit on, tykkään hirmuisesti ♥ Vaikka välillä tosin vittusaatanat raikaa kun nämä napsuu irti.... Ja näiden kanssa elämiseen saa totutella vähänaikaa, myös kirjoittamiseen, jotenka siis anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet tekstissä :---)

Ota valokuva, anna ylivalottua
Ajan kuvaa, fotoja täst ajasta

Ota valokuva, anna ylivalottua

Kameroilla palvotaan ja kaikki poseeraa



Kännääviä lokkeja? Taitaapi olla vähän kevättä rinnassa itse kullakin :---) Huhhahhei!



Kaupassa muka lähdettiin tänään äidin kanssa (♥) käymään ja onnistuin houkuttelemaan sen rantaan. Ilma oli kiva ja kamerakin oli mukana niin pitihän sitä muutama kuva käydä ottamassa. Tästä viimeisestä kuvasta tykkään varsinkin kovasti :) Olisin varmaan ottanut enemmänkin kuvia jos ei olisi kamera valittanut vähäistä akkua. En edes muista milloin latasin sen viimeksi. Hupsistakeikkaa.

Tämmöinen peruspäivä. Koska en selvästikkään keksi mitään kirjoitettavaa, en ala keksimään mitään tähän väkisin.

Huomenna päivän reissu Helsinkiin, olisi magneetti- ja TT-kuvaukset. Lentsikalla sinne ja takaisin, vrummm! Hyvää yötä itse kullekkin :---)

tiistai 3. toukokuuta 2011

It's never enough...

...until you've got all the stuff.
When the going gets rough,
just shop with somebody tough.

Wuhuu, kävin tänään shoppailemassa! Rahan menoa ei voi estää ja seura oli mitä mukavinta :---) Mukavaa oli myös se, että kukaan ei tuijotellut kaupungilla. Tai ei edes tuntunut siltä että tuijottelisi. On päiviä jolloin ahdistaa lähteä kaupungille ihmisten tuijoteltavaksi, mutta tämä päivä ei kuulunu niihin.

Björn Borgin laukku. Tämän takia kannatti istua tunti bussissa ja köyhtyä 64 euroa

Mokkanahkanilkkurit. Seppälästä, tasan 20 euroa. Oikea hinta oli jotain 40e, mutta oli alessa. Ihanan pehmeää kangasta ja tosi nätin väriset. Ja justiinsa sopivasti korkoa mulle, kun en millään korkeilla koroilla osaa sipsutella. Sitäpaitsi tykkään olla turvallisesti maantasolla :---) Näitä tulee varmasti käytettyä niin kauan kuin vain kasassa pysyvät.

Leopardikuvioinen meikkipussi, Seppälästä tämäkin, 9,95 euroa. Reilun kokoinen, muttei kuitenkaan liian iso. Varsinkin nuille sairaalareissuille ajattelin, saa kaikki hammasharjat ynnämuut naamanpuhdistustökötit mukaan.

Ja nuista naamanpuhdistustököteisä puheenollen, ei kenelläkään sattuisi olemaan näistä mitään käyttökokemuksia? Garnierin puhdistusmaito ja kasvovesi herkälle iholle, Stockmannilta muistaakseni, 4,90 per pullo. Ei ole ainakaan hinnalla pilattu. Vielä pitäisi ostaa jotain kasvojenkuorinta-ainetta, mutta ehkä näillä pärjää toistaiseksi.

Etkö unta saa?
Aaveetko taas sun vuoteellesi omin luvin istahtaa?
Sua valvottaa, jo kohta aamu sarastaa.

Nyt pakko mennä nukkumaan, ettei ihan mene höpöksi tämä homma. Huomenna verikokeisiin, saa nähdä miltä veriarvot näyttää. Tosin tässä on ollut melko pitkä hoitotauko, joten melko luottavaisin mielin lähden pisteltäväksi.

Tänään oli kivaa, toivottavasti on huomennakin.

I'm not running away...

...been fighting this so long.
Such a price that we pay, we gotta be so strong.

Tajusin tänään, kuinka paljon mun kunto on heikentynyt viimeisen puolen vuoden aikana. Vaan onko tuo nyt kummakaan, kun laihtui 10 kiloa... ja melkolailla kaikki lähti lihaksista. En koskaan ole ollut mitenkään, noh, niinsanotusti iso, vaikka joskus niin ajattelikin. Suht.koht. hoikka tyttönen, hihhih.

Muistatko, kun tähdet vaihtui paljon kirkkaampiin?
Mä muistan sen, vaikka muuta luulinkin.
Mä muistan sen.

Muistan kuinka viime kesänä lenkkeilin lähes joka päivä. Juoksin helposti 7km putkeen, nyt 200m tekee tiukkaa. Mutta sen olen päättänyt, että ennen vuoden loppua lenkkeilen taas.

Rullaluistelin myös paljon. Yksi, kaksi, jopa kolme 4km lenkkiä päivässä. Tänä kesänä tuskin saan renkaita jalkojen alle... Mutta ehkä kestän sen, ensi kesänä sitten. Ensi kesänä, kun kaikki on taas ennallaan.

Olin myös kova käymään kuntosalilla. Pari kertaa viikossa, sinne muiden bodareiden sekaan. Eiku. Halusin kunnon vatsalihakset, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Ja sainkin. Mutta sitten kappas kummaa ne rupesivat meni hukkaan ja nyt tahdon ne takaisin. Ja kesän loppuun mennessä mulla varmasti onkin ne. Se on sitä rantakuntoa, beib ;)

Mä muistan sen kirkkaan päivän,
sen kesän ja sen valon häivän.
Heinä haisi, puut tuoksui, linnut lauloi vaan.

Ääh, aloin miettimään ihan liikaa viime kesää. Silloin kaikki oli vielä hyvin. Koulut loppui ja alkoi kesäloma. Joka päivä lähdettiin kavereiden kanssa jonnekkin, oltiin vaan ja nautittiin päivästä. Oli festareita, tivolissakin piti käydä pyörimässä. Joskus jotkut saattoivat olla toisinaan hieman humalassakin, mutta itsehän en myönnä :---)

Sitten tuli syksy ja kaikki lähti menemään päin helvettiä. Historia -sivulta löytyy mitä tällä tarkoitan. Mutta kohta tää on ohi ja sitten oon back in business. Ette pääse musta eroon näin helposti ;)

maanantai 2. toukokuuta 2011

Vaik sata salamaa iskee tulta...

...ja koko elämä räjähtää!
Ei rakkautta voi riistää multa,
toivo jäljelle jää.

Jes, sainhan mää tän blogin valmiiksi. Ei mennytkään kuin lähemmäs 6 tuntia. Varmasti yli puolet siitä tappelin tuon taustakuvan kanssa, mutta nyt se on siellä! Ähäkutti!

Ja musta tuntuu, että tänään on hyvä päivä aloittaa bloggaaminen. Tosi virallisen kuulosta, eiks je? Mutta enivei. Oon miettiny paljo asioita, mutta en tierä mistä oikein pitäisi aloittaa. Monena iltana oon vaan pyöriny sängyssä ja oli niin paljon asioita mistä oisin halunnut kirjoittaa, mutta nyt sitten kun saisin kirjoittaa, on pää melkolailla empty.

Me eletään vaan kerran tääl ja aikaa ei voi pysäyttää.
Me eletään vaan kerran tääl, tehään jotain sykähdyttävää.

Mut jos nyt ei kuitenkaan ihan niinkuin elokuvissa, jooko?

Mää vähä luulen, että ihmiset ei oikein ees tajua miten onnellisia niiden pitäis olla yksinkertaisesti vaan siitä syystä, että ne on olemassa. Varsinkin niiden ihmisten, joilla on molemmat vanhemmat, ehkä sisaruksiakin, kavereita, ehkä ystäviäkin. Ja niiden, jotka saavat olla terveinä. Sitten on niitä, jotka valittavat kuinka pitäisi olla isompi, pienempi, laihempi, kauniimpi, käydä parturissa, ostaa uus puhelin... Sitten on me, jotka haluamme vain parantua ja jatkaa elämää.

Joskus tunne on sellanen et itkettää,
on niin hukassa, ettei ymmärrä mistään mitää.
Joskus tunne on maailman onnellisin,
kun se tunne päättyy, mistä sen taas löytäisin?

Mutta tämmöinen elämä on mulle annettu ja elän sen mukaan. Joskus se on ihanaa, joskus tahtoo vain maata sängyssä ja itkeä. Enkä koskaan uskonut, että tämä voisi olla vaikeaa muillekkin kuin mulle vaan. Vaan nytpä sen tiedän, en rämmi tässä paskassa yksin. Kiitos siitä. Ja samalla anteeksi.